Kesäseurat Kolpissa

”Uskollisuus ja palveleminen”

 

Tietoja Kolpinseurasta

 
Kolpinseurat pidetään 7.-9.8.2020. Kokouksen teema on: uskollisuus ja palveleminen.

Seurojen aikana saarnoja pidetään Flynängenin rukoushuoneessa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Nuoriskokoukset järjestetään perjantaina ja lauantaina illalla.

Nykyisten rajoitusten vuoksi vain noin 300 ihmistä voi käydä rukoushuoneessa. Saarnat lähetetään suorana lähetyksenä Youtubessa ja radio LFF:ssä. Seurojen aikana ei järjestetä ruoka- tai kahvitarjoilua.

Käytännön tietoa:

Pidämme turvaetäisyyksiä ja käytämme joka toista tuoliriveä. Jos eri perheet istuvat samalla penkkirivillä, kaksi tuolia jätetään vapaana perheiden välillä. Istu mielellään oman perheen tai ystävien kanssa, joiden kanssa muuten vietät aikaa, jotta voimme käyttää niin monta paikkaa kun mahdollista. On myös mahdollista istua ulkona penkeillä.

Hygieniatiedot:

– Jos sinulla on flunssaoireita, pysy kotona!
– Henkilöt jotka ovat olleet Suomen rajojen ulkopuolella 14 päivän kuluessa ennen seuroja, kehoitetaan osallistumaan seuroihin vain youtuben tai radio LFF: n kautta.
– Emme kättele toisiaan tervehtiessämme.
– Käytä käsidesiä, joka löytyy sisäänkäynnin yhteydessä.

Pyydämme Jumalan siunausta seuroille!

Kållby fridsförening r.f: n hallitus

Kållby 2020 program sv-fi

IMG_5374 IMG_5293

Tue työtämme

Voit tukea LFF:n työtä. Tilinumerot ja muut tiedot löytyvät sivulta Tue työtämme.
Otamme vastaan sekä isommat että pienemmät lahjat.

Tarvitsetko apua?

LFF:n perhetyöryhmä on avannut linkin ihmisille, joka ovat joutuneet fyysisen tai henkisen väkivallan kohteeksi, tai tarvitsevat apua käsittelemään traumaattisia kokemuksia.

Back to Top